Siirry pääsisältöön

Steinerkoulupolkuni on paljon pidempi kuin oma ikäni



Tällä hetkellä arvostan eniten sitä, että saatoin lapsena koulussa olla täysin oma itseni. Silloin en tiennyt, mitä omana itsenä oleminen tarkoittaa, minä vain olin. 
Vuonna 1955 äitini Kerttu Raunela oli Helsingissä iltalukiossa. Hän oli 17-vuotias ja rahoitti opintojaan Valtion Puhelimessa. Hänen työkaverinsa oli laittanut lapsensa vasta perustettuun Helsingin Rudolf Steiner -kouluun, ja äitini sai kuulla tarinoita siitä, mitä lapset steinerkoulussa kokivat. Äidilläni oli vahva tunne siitä, että steinerkoulu olisi ollut hänen koulunsa, kansakoulu ja oppikoulu olivat tuntuneet kovin tylsiltä. Tuolloin syntyi ajatus siitä, että joskus tulevaisuudessa omat lapset menisivät steinerkouluun.

Tuosta ajasta on jo kauan. Jotenkin on kuitenkin mukava ajatella, että oma steinerkoulupolkuni on paljon pidempi kuin oma ikäni, se on kestänyt yhtä kauan kuin Suomessa on steinerkouluja ollut.


Veljeni aloitti Porin seudun steinerkoulussa pioneeriluokalla vuonna 1985, minä aloitin vuotta myöhemmin. Muistan ensimmäisen koulupäiväni hyvin. Istuin eturivissä opettajan suunnasta katsottuna vasemmalla. Opettaja kysyi meiltä, mikä mahtaa olla ensimmäinen asia, jonka uusina ekaluokkalaisina teemme. Luokkakaverini opettajasta oikealla puolella viittasi ja vastasi: ”Valitsemme järjestäjät.” Minulla ei ollut aavistustakaan, mikä järjestäjä on. Muistan opettajan muuttaneen suunnitelmiaan siltä seisomalta. Suora ja kaari tulivat kyllä piirretyiksi taululle, mutta jotenkin tämä järjestäjäasiakin tuli hoidettua. Tämä on ekaluokkalaisen muistikuva, mikähän on opettajan näkemys samasta aamusta?

Valajankadun puutalon sokkelot tulivat tutuiksi kiellettyä ullakkoa myöten. Koulun kasvaminen vuosiluokka kerrallaan mahdollisti sen, että opin nimeltä kaikki koulun oppilaat. Vasta kahdeksannella luokalla huomasin, että nyt en enää pystynyt pitämään ekaluokkalaisten nimiä mielessäni.

Näin jälkeenpäin, yli 30 vuotta myöhemmin, olen monta kertaa miettinyt, mikä minusta olisi tullut ilman steinerkoulua. En tiedä, mutta sen tiedän, että steinerkoulu on johdattanut minut siihen, mitä olen nyt.

Tällä hetkellä arvostan eniten sitä, että saatoin lapsena koulussa olla täysin oma itseni. Silloin en tiennyt, mitä omana itsenä oleminen tarkoittaa, minä vain olin. Saada olla toteutui, koska opettajani, niin ajattelen nyt, näki minut täysin kokonaan ja aivan läpikotaisin. Lapsena olin varma, että opettajani tiesi jokaisen liikkeeni vapaa-ajallanikin, hänen läsnäolollaan oli valtavan suuri vaikutus hyvään olooni. Luotin häneen sataprosenttisesti. Niin myös äitini. Nelisen vuotta sitten kysyin äidiltäni lapsuuteeni kuuluvaa henkilökohtaista asiaa. Halusin tietää, olinko kouluaikana sanonut jotain, mitä muistin sanoneeni ja ajatelleeni. Äitini käski minua kysyä luokanopettajaltani, koska hän se minut tunsi kouluaikanani. Hän tunsi, koska oli opettajani kahdeksan vuotta. Olen koko siitä ajasta äärimmäisen onnellinen. Minun ei tarvinnut huolehtia uusista sosiaalisista tilanteista, tottua uusiin ihmisiin, sain keskittyä olennaiseen: oppimiseen. Lukiossakin vielä kaipasin opettajani viisaita ajatuksia.

Paitsi että koin tulevani nähdyksi ja kuulluksi, minä myös näin ja kuulin kaikki. Korvani ja silmäni olivat joka puolella. Tunsin kaikki luokkakaverini, niin ainakin luulin, ja tiesin kaikkien vahvuudet ja heikkoudet. Osasin nimetä luokan parhaan oppilaan matematiikassa; tiesin, kuka kirjoittaa hienoja tarinoita; kenen ajatuksissa on syvyyttä; kuka tarvitsee apua milloin missäkin ja kuka kaipaa seuraani. Tiesin, missä luokkakaverini asuvat, osasin heidän syntymäpäivänsä ulkoa vielä 9. luokalla ja tein kaikki teini-iän tyhmyydet tämän saman porukan kanssa.

Koulussa osasin myös varoa sanomisiani, sillä äitini aloitti työt koulun kansliassa. Tiesin, miten toimia, jos teinihölmöyteni oli vaarassa kantautua äitini korviin. Kerran lukiossa lintsattuani yhden tunnin pyysin opettajaa olemaan kertomatta äidilleni, vetosin siihen, että en järkevänä opiskelijana ilman hyvää syytä ollut poissa. En tiedä, kuinka kävi, kotona en asiasta kuullut. Mutta suoraan sanottuna: olihan se kätevää, että äiti oli töissä koulussa, ei tarvinnut kertoa kotona, mitä koulussa tänään puuhattiin, äiti tiesi jo kaiken.

Lukioaika muuttui sirpaleisemmaksi, mutta oli mielenkiintoista saada aineisiin erikoistuneita opettajia ja luoda heihin ihan erilainen suhde kuin luokanopettajavaiheessa. Perheen kanssa Englannissa vietetyn yhdeksännen luokan jälkeen lähdin Kanadaan Toronton steinerkouluun vaihto-oppilaaksi. Kansainvälisen koululiikkeen laajuus aukeni minulle kertaheitolla. Isäntäperheeni Kanadassa on edelleen minulle kuin toinen perheeni.

Jälkikäteen ajatellen hienointa lukiossakin olivat ne hetket, kun opettajat luottivat minuun. He uskoivat mahdollisuuksiini, auttoivat ja kuuntelivat. Uusi äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja oli parasta, mitä minulle on kahdeksanvuotisen luokanopettajavaiheen jälkeen tapahtunut. Hän kuuntelee minua edelleenkin!



Steinerkoulu antaa lapsille ja nuorille erilaisia asioita. Tarpeet oppimisen poluilla ovat moninaiset, ja joidenkin luokkakavereideni elämänpolkujen toivoin tietenkin jo kouluaikana olevan vähän vähemmän kivinen. Minulla oppimisen kivinen tie oli korkeintaan pientä mukulakivipintaa. Koin olevani vapaa, koska minut nähtiin ja kuultiin. Muuta en tarvinnut. Koin pysyvyyttä, jonka kaltaista en ole kouluvuosieni jälkeen kokenut ja joka kantaa minua edelleenkin. Kun minulta kysytään, mitä steinerkoulu minulle antoi, vastaan: Se antoi minulle itseni.

- Eeva Raunela

Kuvat: Penkkareissa, ekaluokkalaisena ja 13.luokalla ylioppilaana. Lakki on nurin, kuten toisinajattelijoilla kuuluukin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Steinerkoulu. Paras päätös.

Opettajat todella välittävät oppilaistaan ja sydämen lämmöllä opettavat, ohjaavat, tukevat ja antavat heidän kasvaa juuri sellaisina kuin he ovat.  Päätös laittaa lapsemme steinerkouluun oli yksi elämämme parhaimmista päätöksistä. Olimme ajatelleet asiaa jonkin aikaa ja käytyämme steinerkoulun järjestämässä seminaarissa, jossa silloinen rehtori Meri Arni-Kauttu sanoi vaikuttavassa puheessaan, että jos haluaa lapsensa olevan mahdollisimman pitkään lapsi, on steinerkoulu oikea paikka.  Asia oli sillä selvä. Liikutuksen vallassa kävelimme kotiin seminaarista ja päätös oli tehty. Lapsemme aloittivat 0-luokalta eli esikoulusta ja jo silloin saimme huomata steinerkoulun olevan enemmän kuin koulu, se on yhteisö, johon on ilo kuulua. Olemme saaneet lapsillemme niin sydämelliset ja osaavat opettajat kuin vain voi toivoa. Opettajat todella välittävät oppilaistaan ja sydämen lämmöllä opettavat, ohjaavat, tukevat ja antavat heidän kasvaa juuri sellaisina kuin he ovat.  Lapsemme ovat ny

Steinerkoulu, meidän tarinamme

Oppilaat joutuvat opettelemaan itsenäistä ajattelua ja ryhmässä toimimista. Se on varmasti antanut kaikille itseluottamusta ja rohkeutta elämään. Silloin olimme idealisteja. Ajattelimme, että steinerkoulu on erilainen: tavoitteena yksilö, yksilön ominaisuuksien hyväksyminen ja tukemien. Vaihtoehtona, niin ajattelimme, oli normikoulu, jossa tietty formaatti istutetaan jokaiseen yksilöön. Kaksi lasta oli jo tavallisessa koulussa. Kolmas, neljäs ja viides lapsi pantiin steinerkouluun. Tämä oli jossain määrin työlästä. Koulumatka oli 17 km. Kuljetus piti järjestää omalla autolla. Meillä oli tosin iso auto. Siihen mahtui matkan varrelta kolme muutakin lasta. Yksi näistä oli perheestä, jossa vanhemmat lähtivät aikaisin aamulla töihin. Tämä poika piti usein hakea sängystä asti. Ennen pitkää selvisi, että ei steinerkoulu niin ruusuinen ole. Luokan menestys ja laatu riippuu opettajasta – ja koulusta. Ei mikään elämässä ole helppoa. Kun nuorimmat lapsemme olivat 9, 13 ja 15 vuotta, m

Miksi steinerkoulu?

Steinerkoulussa tärkeää minulle on: rauha ja leikki. Minä olen Hanna, Kopran Hanna. Minulla on lapset 1., 2. ja 4. luokalla Lahden Steinerkoulussa ja kummiluokkana 11. luokka – sillä olen koulun johtokunnassa. Meille steinerkoulu oli lähinnä valinta siten että: Helsingissäkö vaiko missä. Sillä asuimme vielä 8 vuotta sitten synnyinkaupungissani. Minä olen käynyt Helsingin, eli Suomen ensimmäisessä, steinerkoulussa eskarista 12. luokkaan. Ylioppilaaksi kirjoitin Eiran iltalukion Taka-Töölöön päivälinjalta, töiden ohessa. Mieheni ja muu nk. ydinperheeni ovatkin sitten käyneet Lahden Steinerkoulua. Kuten kummilapseni ja lasteni kummisedät. Anoppi on ollut tarhalla töissä ja itse sain olla mukana tarhan vanhempainyhdistyksen huikeassa prosessissa, jonka muut kerkesivät kyllä aloittamaan, mutta minä ja muutama muu saimme olla lahjoituspäätöksen tehneessä yhdistyksen hallituksessa. Kun muutimme Lah… tai muutimme Lahteen, koska täällä oli mm. tuttu päiväkoti (henkilökuntineen) ja koulu