Siirry pääsisältöön

Kokanderin koulumuistot


Olin jännittänyt ala-asteelle menoa, mutta koulu ei ollutkaan se vaatimusten paikka, joksi sen olin mielessäni maalannut.

Aloitin vuonna 1986 Steiner-esikoulussa Mainiemessä. Muistan suuren pihan leikkimökkeineen ja vanhoine tammineen. Perjantaisin leivottiin aina pullaa kotiin vietäväksi. Vielä lämpimät pullat laitettiin ruskeaan paperipussiin, joihin oli taiteiltu vahaliiduilla ja kirjoitettu oma nimi. Lepohuoneen muistan ja eskaritätien suuret hameet, joiden helmoihin kaikki halusivat käpertyä. Suuri kunnia oli saada sammuttaa kynttilät satuhetken jälkeen. Oli monia arkisia rituaaleja, joissa koin olevani osa luontoa, maailmankaikkeutta ja jotain vielä suurempaa. Tänään tiedän, että sitä kutsutaan rakkaudeksi.

Ala-asteella minulla oli ihmeellisiä opettajia. Ihailin ja arvostin heitä. Kotoa opittu turvallisuuden ja hyväksytyksi tulemisen tunne ikäänkuin jatkui koulussa. Olin jännittänyt ala-asteelle menoa, mutta koulu ei ollutkaan se vaatimusten paikka, joksi sen olin mielessäni maalannut.

Opin laskemaan itse keräämiäni kiviä avuksi käyttäen ja piirtämään täydellisen ympyrän. Keltainen vesiväri haisi pahalta, mutta oli suosikkini. Olin jo lapsena esteetikko ja kaikki kauneus koulussa teki oppimisen helpommaksi. Herkkänä tyttönä arvostin hiljaisuutta ja omaan tahtiin etenemistä, johon koulun ilmapiiri antoi luvan. 

Teininä olin mahdoton. Halusin vain parantaa maailman ja pidin kaikkea itselleni vaikeaa turhana. Keskityin kapinoimaan niitä oppiaineita ja opettajia vastaan, joissa en pärjännyt. Sain useana vuonna ehdot kielistä ja kerran liikunnastakin. Silti minun ei annettu luovuttaa. Kärsivällisesti opettajat kuuntelivat huutoani ja lukivat rivien välistä vahvuuksiani. Minulle annettiin luovuuttani ruokkivia ja ylläpitäviä erikoistehviä ja ratkottiin yhdessä ongelmia joihin törmäilyni oli johtanut. 

Kävin Helsingin Rudolf Steiner-koulua lukion 12-luokalle asti. Viimeiset vuodet osallistuin lähinnä äidinkielen, historia, uskonnon ja psykologian tunneille. Lintsasin paljon ja istuin Kluuvikadun Fazerilla juomassa kahvia, polttamassa tupakkaa ja lukemassa Viitaa ja Manneria. Tarkkailin ihmisiä ja tein havaintoja heistä, keräten materiaalia tuleviin töihini. 

Viisas äidinkielen opettajani otti minut käytävällä sivuun keväällä 1999 ja totesi ”tämä koulu ei ole ehkä oikea paikka sinulle. Et ole tyhmä, etkä edes laiska, mutta tuskin tulet pääsemään ylioppilaskirjoituksista läpi. Hae johonkin taidekouluun. Pääset varmasti”.
Hain keväällä -99 teatterikouluun ja pääsin sisään.

Steiner-koulu edustaa minulle ennen kaikkea elämän ja ihmisten kunnioittamista. Nöyryyttä sen ihmeen edessä, joka tekee meistä erilaisia. Tarkkaa kuuntelemista, näkemistä ja kasvun tukemista.
”Maasta versonnut on vilja tämä. Armaan aurinkoisen kypsyttämä. Rakas aurinko ja rakas maa - teitä emme tahdo unhoittaa”.




Helsingissä 19.3.2018
Jenni Kokander


Kuva: Kirsi Tuura

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Steinerkoulu teki vaikutuksen

Opetus antoi monelta taholta mahdollisuuksia luovaan ilmaisuun ja mahdollisuuksia purkaa omaa energiaa luovasti. Alina Tomnikov tuli Vantaan steinerkouluun kolmannelle luokalle ja kävi samaa koulua aina ylioppilaaksi asti. Siirtymä koulusta toiseen sujui hienosti. Kiusaaminen jäi taakse. Alina muistelee, miten ovela luokanopettaja Sirpa oli ollut suunnitellessaan uuden oppilaan tulon luokkayhteisöön. Ennen ensimmäistä päivää uudessa koulussa opettaja oli lähettänyt Alinan tutustumaan ja leikkimään yhden tulevan luokkakaverinsa luokse. Sitten ensimmäisenä päivänä tuntui helpottavalta, kun juuri vieruskaveri luokassa oli jo tuttu ja neuvoi uusissa työtavoissa. Alina kehuu saaneensa tästä luokkakaverista turvallisen mentorin steinermaailmaan. Alina kertoo olevansa nykyisinkin paljon yhteyksissä ”steinertyyppeihin”. Välit useiden entisten luokkatovereiden kanssa ovat erittäin läheiset.

Kysyessäni Alinalta milloin hän tiesi ryhtyvänsä näyttelijäksi, hän kuvailee steinerkoulun oppimista mo…

Steinerkoulupolkuni on paljon pidempi kuin oma ikäni

Tällä hetkellä arvostan eniten sitä, että saatoin lapsena koulussa olla täysin oma itseni. Silloin en tiennyt, mitä omana itsenä oleminen tarkoittaa, minä vain olin.  Vuonna 1955 äitini Kerttu Raunela oli Helsingissä iltalukiossa. Hän oli 17-vuotias ja rahoitti opintojaan Valtion Puhelimessa. Hänen työkaverinsa oli laittanut lapsensa vasta perustettuun Helsingin Rudolf Steiner -kouluun, ja äitini sai kuulla tarinoita siitä, mitä lapset steinerkoulussa kokivat. Äidilläni oli vahva tunne siitä, että steinerkoulu olisi ollut hänen koulunsa, kansakoulu ja oppikoulu olivat tuntuneet kovin tylsiltä. Tuolloin syntyi ajatus siitä, että joskus tulevaisuudessa omat lapset menisivät steinerkouluun.

Tuosta ajasta on jo kauan. Jotenkin on kuitenkin mukava ajatella, että oma steinerkoulupolkuni on paljon pidempi kuin oma ikäni, se on kestänyt yhtä kauan kuin Suomessa on steinerkouluja ollut.


Veljeni aloitti Porin seudun steinerkoulussa pioneeriluokalla vuonna 1985, minä aloitin vuotta myöhemmin. …