Siirry pääsisältöön

Muistelen kouluvuosiani steinerissa lämmöllä


Kaikki luokkakaverini eivät tosiaan haaveilleet taiteilijan urasta tai tarttuneet värikyniin mielellään, mutta vihkojen kuvittamisessa on kyse paremmasta oppimisesta.

Vihkotyöskentely, aamuruno, näytelmät, käsityöt, eurytmia, puuhuilut, jakso-opetus, luokkayhteisö, tutut opettajat, harjoittelut, matkat, leirit, itse tekeminen ja itse kokeminen.

Siinä muutama esimerkki seikoista, joita oli helppo listata steinerpedagogiikkaa kummasteleville, toisissa kouluissa opiskeleville kavereilleni lapsuudessa ja nuoruudessa. Silloin, kuten nykyäänkin, tunsin suurta ylpeyttä edustamastani erilaisesta koulumaailmasta, vaikken varmasti osannut vastata ihmettelijöille kertaakaan kysymykseen ”miksi”. Jos ei oikeita vastauksia, niin joitain oivalluksia aikuistuminen on tuonut näiden yksityiskohtien taakse.


Kirjoitin ylioppilaaksi Jyväskylän steinerlukiosta neljä vuotta sitten ja nyt takana on hyvä rupeama yliopisto-opintoja. Vietän tällä hetkellä opinnoistani välivuotta, jonka päätin pyhittää rakkaille taideharrastuksilleni, maalaamiselle ja valokuvaamiselle – oikeastaan kaikenlaiselle sellaiselle itseni toteuttamiselle, jolle en ole viime vuosina antanut sijaa. Nyt huomaan, että kaipuu käsillätekemiseen ja taiteeseen ehti todella kasvaa liian suureksi. Luulen, että tämä kaipuu juontaa juurensa taustastani steinerkoulussa.

Näkemykseni mukaan steinerkoulussa oppiminen nähdään kokonaisuutena, jossa on tavalla tai toisella mukana enemmän kuin pelkkä pää ja ajattelu. Taito- ja taideaineet ovat osa opettamista, koska kokemalla, tekemällä ja havainnoimalla yksinkertaisesti oppii eri tavalla kuin vaikkapa pelkästään lukemalla. Jos jotain, sen osasin kertoa jo aikoinaan, että kaikki luokkakaverini eivät tosiaan haaveilleet taiteilijan urasta tai tarttuneet värikyniin mielellään, mutta vihkojen kuvittamisessa on kyse paremmasta oppimisesta. Jokaisella oli omat vahvuusalueensa ja niiden kehittämiselle tarjottiin oppiaineiden kattavassa kirjossa monipuolisesti vaihtoehtoja.

Yin jooga, unirytmi, ruskean kastikkeen teko ja rahan säästäminen. Siinä asioita, joita tänä vuonna opettelen. Opettelen ja opin, koska juuri siihen olen steinerkoulusta saanut eväitä. Tiedän, että aina voi oppia uutta ja aina voi lisätä ymmärrystä jo opitusta. Olen myös tallettanut jonnekin melko syvälle mieleni syövereihin ajatuksen yksilöllisyydestämme ja ainutlaatuisuudestamme. Se tarkoittaa muun muassa sitä, että välillä voi ja saa hengähtää, vähän maalailla ja sitten taas jatkaa matkaa. Jokaisen matka kun sattuu olemaan yhtä hyvä ja tärkeä.

Siinä pari ideaa vastausta varten, kun kysytään ”miksi steinerkoulu?”.

Kouluvuosia lämmöllä muistellen,

Julia Nuutinen
ttps://www.facebook.com/julianuutinenart/

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Steinerkoulu teki vaikutuksen

Opetus antoi monelta taholta mahdollisuuksia luovaan ilmaisuun ja mahdollisuuksia purkaa omaa energiaa luovasti. Alina Tomnikov tuli Vantaan steinerkouluun kolmannelle luokalle ja kävi samaa koulua aina ylioppilaaksi asti. Siirtymä koulusta toiseen sujui hienosti. Kiusaaminen jäi taakse. Alina muistelee, miten ovela luokanopettaja Sirpa oli ollut suunnitellessaan uuden oppilaan tulon luokkayhteisöön. Ennen ensimmäistä päivää uudessa koulussa opettaja oli lähettänyt Alinan tutustumaan ja leikkimään yhden tulevan luokkakaverinsa luokse. Sitten ensimmäisenä päivänä tuntui helpottavalta, kun juuri vieruskaveri luokassa oli jo tuttu ja neuvoi uusissa työtavoissa. Alina kehuu saaneensa tästä luokkakaverista turvallisen mentorin steinermaailmaan. Alina kertoo olevansa nykyisinkin paljon yhteyksissä ”steinertyyppeihin”. Välit useiden entisten luokkatovereiden kanssa ovat erittäin läheiset.

Kysyessäni Alinalta milloin hän tiesi ryhtyvänsä näyttelijäksi, hän kuvailee steinerkoulun oppimista mo…

Kokanderin koulumuistot

Olin jännittänyt ala-asteelle menoa, mutta koulu ei ollutkaan se vaatimusten paikka, joksi sen olin mielessäni maalannut.
Aloitin vuonna 1986 Steiner-esikoulussa Mainiemessä. Muistan suuren pihan leikkimökkeineen ja vanhoine tammineen. Perjantaisin leivottiin aina pullaa kotiin vietäväksi. Vielä lämpimät pullat laitettiin ruskeaan paperipussiin, joihin oli taiteiltu vahaliiduilla ja kirjoitettu oma nimi. Lepohuoneen muistan ja eskaritätien suuret hameet, joiden helmoihin kaikki halusivat käpertyä. Suuri kunnia oli saada sammuttaa kynttilät satuhetken jälkeen. Oli monia arkisia rituaaleja, joissa koin olevani osa luontoa, maailmankaikkeutta ja jotain vielä suurempaa. Tänään tiedän, että sitä kutsutaan rakkaudeksi.

Ala-asteella minulla oli ihmeellisiä opettajia. Ihailin ja arvostin heitä. Kotoa opittu turvallisuuden ja hyväksytyksi tulemisen tunne ikäänkuin jatkui koulussa. Olin jännittänyt ala-asteelle menoa, mutta koulu ei ollutkaan se vaatimusten paikka, joksi sen olin mielessäni m…

Steinerkoulupolkuni on paljon pidempi kuin oma ikäni

Tällä hetkellä arvostan eniten sitä, että saatoin lapsena koulussa olla täysin oma itseni. Silloin en tiennyt, mitä omana itsenä oleminen tarkoittaa, minä vain olin.  Vuonna 1955 äitini Kerttu Raunela oli Helsingissä iltalukiossa. Hän oli 17-vuotias ja rahoitti opintojaan Valtion Puhelimessa. Hänen työkaverinsa oli laittanut lapsensa vasta perustettuun Helsingin Rudolf Steiner -kouluun, ja äitini sai kuulla tarinoita siitä, mitä lapset steinerkoulussa kokivat. Äidilläni oli vahva tunne siitä, että steinerkoulu olisi ollut hänen koulunsa, kansakoulu ja oppikoulu olivat tuntuneet kovin tylsiltä. Tuolloin syntyi ajatus siitä, että joskus tulevaisuudessa omat lapset menisivät steinerkouluun.

Tuosta ajasta on jo kauan. Jotenkin on kuitenkin mukava ajatella, että oma steinerkoulupolkuni on paljon pidempi kuin oma ikäni, se on kestänyt yhtä kauan kuin Suomessa on steinerkouluja ollut.


Veljeni aloitti Porin seudun steinerkoulussa pioneeriluokalla vuonna 1985, minä aloitin vuotta myöhemmin. …