Olin jännittänyt ala-asteelle menoa, mutta koulu ei ollutkaan se vaatimusten paikka, joksi sen olin mielessäni maalannut.
Ala-asteella minulla oli ihmeellisiä opettajia. Ihailin ja arvostin heitä. Kotoa opittu turvallisuuden ja hyväksytyksi tulemisen tunne ikäänkuin jatkui koulussa. Olin jännittänyt ala-asteelle menoa, mutta koulu ei ollutkaan se vaatimusten paikka, joksi sen olin mielessäni maalannut.
Opin laskemaan itse keräämiäni kiviä avuksi käyttäen ja piirtämään täydellisen ympyrän. Keltainen vesiväri haisi pahalta, mutta oli suosikkini. Olin jo lapsena esteetikko ja kaikki kauneus koulussa teki oppimisen helpommaksi. Herkkänä tyttönä arvostin hiljaisuutta ja omaan tahtiin etenemistä, johon koulun ilmapiiri antoi luvan.
Teininä olin mahdoton. Halusin vain parantaa maailman ja pidin kaikkea itselleni vaikeaa turhana. Keskityin kapinoimaan niitä oppiaineita ja opettajia vastaan, joissa en pärjännyt. Sain useana vuonna ehdot kielistä ja kerran liikunnastakin. Silti minun ei annettu luovuttaa. Kärsivällisesti opettajat kuuntelivat huutoani ja lukivat rivien välistä vahvuuksiani. Minulle annettiin luovuuttani ruokkivia ja ylläpitäviä erikoistehviä ja ratkottiin yhdessä ongelmia joihin törmäilyni oli johtanut.
Kävin Helsingin Rudolf Steiner-koulua lukion 12-luokalle asti. Viimeiset vuodet osallistuin lähinnä äidinkielen, historia, uskonnon ja psykologian tunneille. Lintsasin paljon ja istuin Kluuvikadun Fazerilla juomassa kahvia, polttamassa tupakkaa ja lukemassa Viitaa ja Manneria. Tarkkailin ihmisiä ja tein havaintoja heistä, keräten materiaalia tuleviin töihini.
Viisas äidinkielen opettajani otti minut käytävällä sivuun keväällä 1999 ja totesi ”tämä koulu ei ole ehkä oikea paikka sinulle. Et ole tyhmä, etkä edes laiska, mutta tuskin tulet pääsemään ylioppilaskirjoituksista läpi. Hae johonkin taidekouluun. Pääset varmasti”.
Hain keväällä -99 teatterikouluun ja pääsin sisään.
Steiner-koulu edustaa minulle ennen kaikkea elämän ja ihmisten kunnioittamista. Nöyryyttä sen ihmeen edessä, joka tekee meistä erilaisia. Tarkkaa kuuntelemista, näkemistä ja kasvun tukemista.
”Maasta versonnut on vilja tämä. Armaan aurinkoisen kypsyttämä. Rakas aurinko ja rakas maa - teitä emme tahdo unhoittaa”.
Helsingissä 19.3.2018
Jenni Kokander
Kuva: Kirsi Tuura
Kuva: Kirsi Tuura
Kommentit
Lähetä kommentti